Esittely

Ekokampaamo Santeli sijaitsee Jyväskylän keskustassa, puistomaisella keskustiellä.

Meillä santelissa vaalitaan rauhaa ja rentoutumista. Pianomusiikilla luodaan rauhallinen tunnelma. Laadukkaat tee tai kahvitarjoilut kuuluvat pidempien hoitojen vaikutusajoille.

Olemme koulutettuja ekokampaajia ja käytössämme olevat tuotteet ovat ekologisia, eivätkä altista asiakasta, kampaajaa tai ympäristöä haitallisille kemikaaleille.

Olemme Suomen yrittäjät jäsenliike ja myös

Suomen Koulutetut Ekokampaajat ry:n jäsen.

Meillä tarjoilussa Teeleidin laadukkaat teet.

Kampaajat

Maarit

Kollegan kertomaa:

”Santelin perustaja. Maarit on taitava, rauhallinen ja harmoninen kampaaja (ekokampaaja vuodesta 2008). Hän luo kokonaisuuksia sopien asiakkaan persoonaan, ottaa huomioon ja kuuntelee aidosti. Luo ihanan rennon ilmapiirin Santeliin. Rauhallisuuden lisäksi Maaritista löytyy kuitenkin myös hillitöntä huumoria ja naurua. Aito, ihana ihminen ja ammattimainen kampaaja. Vapaa-ajalla nauttii tanssin huumasta ja luonnossa liikkumisesta. Paras työkaveri ikinä.”

Tästä pääset nettiajanvaraukseen.

Suvi

Olen Suvi Puttonen, Ekokampaamo Santelin uusi parturi-kampaaja. Minulla on pitkä kokemus alalta ja olen toiminut kampaaja- yrittäjänä pian 12 vuoden ajan. Opiskelen parhaillaan ekokampaajaksi työn ohella. Kokemusta kasviväreillä  värjäämisestä minulla on kuitenkin jo useamman vuoden ajalta.
 
Lisäksi olen meikkaaja-maskeeraaja sekä hermoratahieroja, joten minulta voi kysäistä myös edellä mainittuja palveluja. 
 
Lämpimästi tervetuloa asiakkaaksi!